Lauha Living

Anniina Hurme

Huhtikuussa 2021 syntyi Lauha Living Oy, kun olin irtisanoutunut päivätyöstäni ja lähdin tavoittelemaan unelmiani yritysviestinnän parissa. Ennen tätä olin pari vuotta tehnyt päivätyöni ohessa yrityksille sisällöntuotantoa somekanaviin kuvien ja tekstien muodossa sekä opiskellut alaa PALJON erilaisten koulutusten ja kirjojen parissa.

Yritykseni alkutaipaleelta asti olen halunnut auttaa kotimaisia yrityksiä tuomaan äänensä sosiaalisessa mediassa kuuluviin visuaalisin keinoin, kasvattaen samalla tunnettuutta ja myyntiä. Instagram valikoitui pääkanavakseni juurikin sen visuaalisuuden ja monipuolisten mahdollisuuksien vuoksi. 

Vuodesta 2019 asti olen kokeillut mikä Instagramissa toimii ja mikä ei. Opittuihin asioihin ja kokemukseen perustuen olen luonut täysin uudenlaisen Lauhalogic -valmennuksen, jonka avulla yrittäjät pääsevät epävarmuudesta itsevarmuuteen ja oppivat tuottamaan kohderyhmää kiinnostavaa visuaalista sisältöä someen voidakseen ottaa itse ohjat omiin käsiin ja vapauttaakseen enemmän aikaansa heille rakkaiden asioiden pariin, kasvattaen samalla bisnestään. 

En ole tyypillinen somekouluttaja. Intohimoni ei ole pitää koulutuksia, vaan merkityksellisten ja tuottavien yritysten kasvattaminen minulle ja asiakkailleni. Sitä minä teen päivästä toiseen ja opettelen koko ajan uutta.

Jos haluat konkreettista apua siihen kuinka kasvatat näkyvyyttä ja tuloja Instagramin avulla – olen täällä auttamassa!

Aloitin itse täysin tyhjästä ilman aikaisempaa kokemusta yrittäjyydestä, säästöjä tai verkostoa. Ensimmäisen yrittäjävuoteni aikana olen päässyt auttamaan jo yli 70 yrittäjää tekemään lisää myyntiä, saamaan sitoutuneita seuraajia ja kasvattamaan tunnettuutta Instagramissa.

Haluaisitko sinä varmuuden omaan tekemiseesi Instagramissa ja kasvattaa samalla bisnestäsi?