Henkilöbrändi

OI000634-1-768x1024

Henkilöbrändin luominen lähtee aina liikkeelle sinusta itsestäsi, miettimällä kuka olet, mitä haluat, missä olet ja mikä on tavoitteesi. Yksi tärkeimmistä asioista brändin luomisessa on se, että erotut muista ja jäät ihmisten mieliin.

Oletko tehnyt itsellesi selväksi minkälaisen henkilöbrändin haluaisit?

Ellet ole, niin suosittelen tekemään sen nyt, koska tavoitteeseen on huomattavasti helpompi päästä, mikäli määränpää on selkeä. Muista ettei sinun tarvitse tietää kaikkea kaikesta, jotta voit toimia tietyn alan asiantuntijana ja tuottaa muille lisäarvoa.

Meillä kaikilla on oma henkilöbrändi, haluttiin tai ei. Toisia se sana saattaa jopa ärsyttää, sitä pidetään turhana ja teennäisenä. Toisten mielestä taas henkilöbrändi on välttämätön. Parasta on, että omaan henkilöbrändiin voi itse vaikuttaa. Henkilöbrändi koostuu osaamisesta, persoonasta ja siitä mitä me annetaan ulospäin muille. Henkilöbrändin kautta voi tuoda helposti esille omaa ammattitaitoa ja osaamista.

Aluksi on ehdottoman tärkeää, että sinulla on YKSI asia mihin keskityt ja liität kaiken toimintasi jotenkin kyseiseen aiheeseen. Huolehdit, että yhteistyöt ja haastattelut tukevat sinun tavoitettasi. Jos suostut vaikka haastatteluun, joka käsittelee ihan muuta aihetta, se rikkoo omaa henkilöbrändiäsi. Mitä suppeammaksi saat aihealueesi rajattua, sitä parempi.

Miksi pitäisi keskittyä vain yhteen osa-alueeseen, kun osaamista löytyy monesta eri asiasta?

Jos olet miettinyt tarkkaan sinun kohdeyleisösi ja ihanneasiakkaan, niin sinulla on mahdollisuus tavoittaa tunnettuus tietyn porukan sisällä. Kun olet jo tehnyt läpimurron tietyn porukan keskuudessa, niin voit pikkuhiljaa laajentaa muihinkin asioihin. Jos taas yrität olla vähän kaikessa mukana, niin et tule tunnetuksi mistään tietystä asiasta etkä saa kerättyä itsellesi tiettyä kohderyhmää, jolloin läpimurtoa on todella vaikea tehdä.

Esimerkiksi urheilijat, joilla on vahva henkilöbrändi, ovat kaikki tulleet tunnetuksi yhdestä, tietystä asiasta ja myöhemmin ovat saattaneet laajentaa muillekin aloille.

Kun aihe on löydetty ja kohderyhmä selvillä tuota laadukasta sisältöä ja aktivoi ihmisiä keskusteluun kanssasi! Kysy ja ihmettele, äläkä tuputa omaa kantaasi. Anna myös muille tilaa kertoa omia näkemyksiään.

Usein muiden mielipiteiden ajatteleminen jarruttaa meitä toimimasta, mikä on todella harmillista. Jokainen meistä on kuitenkin lähtökohtaisesti kiinnostunut eniten itsestään ja muiden asiat unohtuvat aika nopeasti. Paras tilanne onkin jos pystyt olemaan ajattelematta muiden mielipiteitä ja elämään itseäsi varten!

Sinun kannattaakin jo tänään miettiä mikä sinua oikeasti jarruttaa elämästä sellaista elämää mitä haluaisit ja ottaa ainakin pieni askel kohti sun omia unelmia ja tavoitteita elämässä. Ellet tee sitä, niin uskon, että vuoden päästä toivot, että olisit tehnyt.

Muista ettei vahvan henkilöbrändin rakentaminen tapahdu yhdessä yössä, vaan se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, pieniä askelia kohti tavoitetta!